english in english

Blogi

blogi

Seuraa Pukstaavin valmistumista blogista.

Lue blogia...

Kirjan Keskuksen blogi

Kadonneen kirja-arkun metsästys

Kun näyttelyymme ei laiteta kirjoja vitriineihin niin kirjahyllyihin nyt kuitenkin. Mutta millaisiin kirjahyllyihin? Niitä nimittäin piisaa. Pelkästään nykydokumentointihankkeeseemme (www.kirjainstituutti.fi/kirjahyllyt) tulleista vastauksista voi päätellä, että kirjahyllyjen kirjo on nykyisinkin loputon. Tämän hetkisten lisäksi mukaan täytyy ottaa tavat säilyttää kirjoja viisi sataa vuotta taaksepäin, eli suurin piirtein niin kauan kuin kirjoja jollakulla Suomessa on omistuksessaan ollut. Kaikkia kirjojen säilytystapoja emme saa mahtumaan esille, mutta kaikennäköistä tyypillistä ajan virrasta tulisi poimia. 

Kävin pienellä toivioretkellä tapaamassa Heinolan kaupunginmuseon johtaja Kari-Paavo Kokkia, joka tietää kaiken tietämisen arvoisen paitsi huonekaluista ja antiikista yleensä niin myös kirjahyllyistä. Kerroin ideamme ja ajatuksemme, ja sain monia arvokkaita vinkkejä ja ehdotuksia näyttelyymme. Suunnitelmamme esittää pähkinänkuoressa kirjojen säilyttämistä eriaikaisissa ja erityyppisissä kodeissa tarkentui ja – myönnettäköön – myös hieman laajentui. 

Tätä tarkoitusta varten suuri aarteenmetsästys jatkuu. Suurin haaste on löytää vanha, lukittava kirja-arkku, mitä vanhempi sen parempi. Eikä vastaan ole tullut vielä soveliasta, hienohelmaista 1700-luvun kirjakaappiakaan. Uudempia on tietysti helpompi löytää, mutta kun tähtäimessä on 1930-luvulla myyntiin tullut ”sivistyskodin kirjasto” eli kirjakaappi mukana myytyine kirjoineen, tehtävä on heti monin verroin haasteellisempi. Ja iki-ihastuttavat 1960-luvun tiikkiviilutetut kirjahyllyt tuntuvat suurimmalta osin jo kierrätetyn kaatopaikoille, vaikka juuri sellainenkin meille tarvittaisiin. 

Kiivas etsintä jatkuu! Mitä tiukemmalle aikataulu käy, sitä moninaisemmiksi käyvät keinot: pitäisikö jo luvata palkkio kirja-arkun, -kaapin tai -hyllyn hankintaan johtaneesta vihjeestä?

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä turvakoodi

Yhteystiedot

Suomen Kirjainstituutti
Sillankorvankatu 1
38210 Sastamala

Henkilökunta


facebook-logoPukstaavi
Facebookissa

Blogikirjoitukset