Kirjan Keskuksen blogi
Valtion budjetti ja kirjan painoarvo
Kirjoittanut Leena Aaltonen 06.05.2010
Seinät Kirjan Keskukselle valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Kuoret eivät riitä, sisältö ja toiminta ovat ne tekijät, jotka luovat talolle hengen, sytyttävät sen elämään. Tästä puolesta vastaa Suomen kirjainstituutin säätiö. Säätiö on asettanut kansallisesti ja kansainvälisestikin niin merkittävät tavoitetilat Kirjan Keskuksen sisällölle ja toiminnalle, että niiden saavuttamiseksi säätiö tarvitsee kumppaneikseen muita kirja-alan yhteisöjä ja Sastamalan kaupungin lisäksi valtion.
Kirjainstituutin säätiön hallitus on vakuuttunut siitä, että kirjakulttuuri, joka on olennainen osa kulttuuriperintöämme, toimii edelleen kansallisen identiteetin rakennusaineena ja Suomi-kuvan luojana. Vahva kirjallinen kulttuuri tukee osaltaan kilpailukykyä ja hyvinvointia ja edistää innovatiivisuutta. Suomalainen kirja ansaitsee museon ja toiminnallisen kulttuurikeskuksen. Suomessa kaikilla muilla taiteenlajeilla, paitsi musiikilla ja kirjallisuudella, on omat museonsa, muotoilulla jopa kolme, kuvataiteella lukuisia.
Kirjan Keskusta – Kirjan Museota vastaavat yksiköt kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon ja rahoituksen piiriin. Valitettavasti ministeriön normaaleja rahoituskanavia edeten tällaisen uudenlaisen sovelluksen ja luovuuskeskuksen tavoitetilojen saavuttaminen annetussa aikataulussa ei ole mahdollista. Tämän vuoksi säätiö on kääntynyt poliittisten tahojen puoleen.
Kävimme säätiön edustajien kanssa maaliskuun alussa eduskuntatalolla keskustelemassa asiasta valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtaja, kansaedustaja Pia Viitasen ja kansanedustaja Arto Satosen kanssa. Huhtikuussa oli vuorossa Pirkanmaan kansanedustajat, joista kaikkiaan kahdeksastatoista edustajasta oli paikalla kymmenen: Mikko Alatalo, Marko Asell, Harri Jaskari, Mikko Kuoppa, Klaus Pentti, Leena Rauhala, Tero Rönni, Minna Sirnö, Pia Viitanen ja Pertti Virtanen. Näissä tapaamisissa me säätiön edustajat koimme, että Pirkanmaan kansanedustajat ovat hankkeemme takana.
Seuraava vaihe valtionrahoituksen järjestämiseksi olikin sitten kirjallinen esitys eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle. Suomen kirjainstituutin säätiön 19.4.2010 jättämä esitys sisältää museoiden lakisääteisen valtionosuuden saamisen vuoden 2012 alusta, joka tarkoittaa yhteensä reilua 200 000 euroa vuodessa, ja määräaikaisen käynnistämis- ja kehittämisavustuksen vuosille 2012–2017. Lisäksi säätiö esittää valtion osallistumista näyttelyn ja oheistoimintatilojen toteuttamiseen.
Eilen oli vuorossa tapaaminen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin kanssa. Ministeri Wallinille oli kuitenkin tullut viime tipan este, joten saimme keskustella asiasta valtiosihteeri Marcus Rantalan kanssa. Pirkanmaan kansanedustajia tilaisuudessa edustivat Mikko Alatalo ja Arto Satonen. Myös kansanedustajat Minna Sirnö ja Pia Viitanen olisivat halunneet osallistua tilaisuuteen, mutta kiireet sanelivat toisin. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilanteesta oli kertomassa museoasioista vastaava kulttuuriasianneuvos Päivi Salonen. Sovittiin yhteisesti selvitettäväksi, miten valtion rahoitusta voidaan Kirjan Keskukselle järjestää.
Positiivisin mielin jatkamme työtämme suomalaisen kirjakulttuurin eteen ja uskomme vakaasti, että valtio tulee mukaan suomalaisen kirjakulttuurin edistämiseen tarvittavan Kirjan Keskuksen rahoittamiseen. Politiikka, taide, tiede, kulttuuri, uskonto, koti ja yhteiskunta – kirja liittyy kaikkeen.
Positiivisuutta vahvistaa valtioneuvoston eilisiltainen tiedote (170/2010) hallituksen iltakoulusta, joka käsitteli selontekoa kulttuurin tulevaisuudesta. Ministeri Wallin, kuten mekin, uskoo, että tulevaisuustrendit ”puhuvat taiteen ja kulttuurin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistumisen puolesta”. Ministeri Wallinin aloitteesta valmisteltu selonteko esittää, että tulevaisuuden ”menestykseen kuljetaan kahta tietä: säilyttämällä vanhaa ja arvokasta sekä kehittämällä uusia kiinnostavia kokeiluja ja sovelluksia.”
Ja juuri tätä me Kirjan Keskuksessa – Kirjan Museossa tulemme tekemään: kuljemme menestykseen säilyttämällä vanhaa ja arvokasta sekä kehittämällä uusia kiinnostavia kokeiluja ja sovelluksia!

2011
Kommentit
Pian aukeavat puutarhatuolit - niissä istuen on ihan parasta katsoa tuleville kirjapoluille. Terveisiä teille kiertävän lastenkirjaston EuroLib-kokouksesta Istanbulista! Yksi Kirjan Keskus&Museon kansainvälisen toiminnan säie? Kts www.eulib.eu