english in english

Blogi

blogi

Seuraa Pukstaavin valmistumista blogista.

Lue blogia...

Kirjan Keskuksen blogi

Brändi on nyt kaikkien huulilla

Brändi, imago, maine, profiili, identiteetti – näitä sanoja on pyöritelty kevään aikana ahkerasti museoväen tapaamisissa. Sekä valtakunnalliset että maakunnalliset museopäivät valitsivat tämän vuoden teemakseen museoiden brändin rakentamisen. Pirkanmaan museopäivillä aihetta pohdittiin myös museoiden saavutettavuuden näkökulmasta.

Brändit ja brändääminen on totuttu liittämään kulutustavaroihin. Vahvoja brändejä ovat esimerkiksi Coca-Cola, McDonald's ja Nokia. Viime aikoina brändien kehittelyn painopiste on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän palvelualoille. Tuotteiden ja palveluiden lisäksi voidaan brändätä myös henkilöitä. Kimi Räikkönen tunnetaan maailmalla lyhytsanaisena "Jäämiehenä".

Brändin rakentamisella tarkoitetaan kohteen arvon lisäämistä. Brändi on tunnistamisen väline, joka erottaa tuotteen tai palvelun kilpailijoista visuaalisen koodiston, tunnistettavan logon tai vaikkapa tunnusmelodian avulla. Brändin merkitys korostuu sellaisten tuotteiden ja palveluiden kohdalla, joiden markkinoinnissa on vaikea osoittaa konkreettisia eroja kilpailijoiden välillä. Tällaisia ovat tyypillisesti juuri museopalvelut.

Brändin rakentamisessa haasteellisinta on se, ettei brändiksi voi julistautua, vaan asema täytyy ansaita suunnitelmallisella ja pitkäjännitteisellä viestinnällä. Lopullisesti brändi muodostuu kuluttajan pään sisällä, ja siihen vaikuttavat monet tekijät. Ei riitä, että museolla on hyvä näyttely, vaan koko palvelukokonaisuuden lipunmyyjän hymystä vessan siisteyden kautta kahvin tuoreuteen on täytettävä brändin antama lupaus kuluttajalle.

Vaikka Kirjan Keskusta ei ole vielä olemassakaan muualla kuin pään sisällä, sen brändin rakentaminen on jo alkanut. Kaikki viestintä, myös blogikirjoittelu, luo mielikuvaa tulevasta ja vaikuttaa Kirjan Keskuksen profiloitumiseen museokentällä. Kirjan Keskuksen brändin muodostumisen kannalta merkittävä askel otetaan syksyllä, jolloin keskus saa uuden nimen ja visuaalisen ilmeen.

Kirjan Keskuksen kohderyhmä on valtakunnallinen, ja samalla kun se brändää itseään, se rakentaa myös Sastamalan kaupungin imagoa. Suomessa on paljon ihmisiä, joille nimi Sastamala ei vielä sano mitään. Sitä ei osata sijoittaa kartalle, eikä tiedetä, mitä erikoista tai ainutlaatuista siinä on verrattuna vaikkapa Sammattiin tai Savitaipaleeseen.

Kesästä 2011 lähtien entistä useampi ihminen suuntaa kulkunsa Sastamalaan nimenomaan kirjojen perässä. Sastamala tullaan tuntemaan kirjakulttuuristaan, siihen uskomme ja sen eteen olemme tehneet ja tulemme tekemään töitä.

Lisää kommentti

Turvakoodi
Päivitä turvakoodi

Yhteystiedot

Suomen Kirjainstituutti
Sillankorvankatu 1
38210 Sastamala

Henkilökunta


facebook-logoPukstaavi
Facebookissa

Blogikirjoitukset