Kirjan Keskuksen blogi
Vanhan kirjallisuuden päivillä kartoitetaan kirjahyllyjen kirjoa
Kirjoittanut Anna Tuukkanen 29.06.2010
Kirjan Keskuksen vuoden kuluttua avautuvien näyttelyiden valmistelu on jo täydessä vauhdissa. Ensimmäisen vaihtuvan näyttelyn teemaksi on valittu suomalaisten kirjahyllyt. Kirjahylly on kaluste, joka kuuluu melkein jokaiseen suomalaiskotiin. Kahta ulkomuodoltaan ja sisällöltään täysin identtistä kirjahyllyä tuskin kuitenkaan löytyy koko maailmasta.
”Kirjahyllyni”-näyttelyä varten käynnistetään valtakunnallinen muistitiedon keruu, jonka tarkoituksena on saada talteen kirjojen omistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä kokemuksia, tarinoita ja valokuvia mahdollisimman monenlaisilta ihmisiltä. Olipa kirjahylly käyttöesine, tilanjakaja, sisustuselementti, perintökalleus, statussymboli, tai mitä tahansa niiden väliltä – kaikki tieto on kiinnostavaa ja arvokasta.
Kirjahyllyjen ja niihin liittyvien kertomusten kirjoa esitellään näyttelyssä tekstein, valo- ja liikkuvan kuvan keinoin. Pääosassa eivät ole ammattimaisten kirjankeräilijöiden tarinat, vaan näyttelyssä kurkistetaan myös aivan muista yhteyksistä tunnettujen suomalaisten kirjahyllyjen kätköihin: mitä kirjalliset mieltymykset paljastavat pörssiyhtiön johtajasta, urheilijasta tai pitkän linjan poliitikosta? Myös ”tavikset” saavat äänensä kuuluviin.
Keruuseen voi ottaa osaa Suomen Kirjainstituutin esittelypisteessä Vanhan kirjallisuuden päivillä tai täällä 2.7.2010 alkaen. Keräyksen aikataulu mahdollistaa antautumisen syvällisempiinkin pohdintoihin kirjahyllyjen äärellä. Keräys ei nimittäin lopu näyttelyn avajaisiin, vaan näyttelyä täydennetään uusilla kuvilla ja kertomuksilla koko sen esilläolon ajan, helmikuun 2012 loppuun saakka.
Kynät käteen ja katseet kohti kirjahyllyjä!

2011
Kommentit