Kirjan Keskuksen blogi
Bäckmanin talolla suunniteltiin värejä
Kirjoittanut Jere Nevalainen 17.09.2010
Viime viikolla Bäckmanin talon työmaalla koettiin mielenkiintoisia hetkiä, kun maalari Tapio Inkinen esitteli Kirjan Keskuksen tilojen värivaihtoehtoja arkkitehti Hanna Lyytiselle ja Kirjan Keskuksen tuleville käyttäjille. Työmaalla oli maalattu etukäteen arkkitehdin määrittämiä värimalleja. Malleja oli mm. lattialaudoista, linoleumeista, seinäpinnoista, katoista ja ovista. Malleja pyrittiin tutkimaan tiloissa, johon kukin väri oli oikeasti tulossa, sekä järjestettiin mahdollisimman oikeanlainen valaistus, että värit näyttäisivät sellaisilta kuin niiden kuuluukin.
Ensimmäisessä kerroksessa pyritään säilyttämään rakennuksen alkuperäistä henkeä ja myös värimaailma on valittu sen mukaisesti. Kahvilan ja tapahtumatilan seinissä tullaan näkemään kauniita tapettipintoja, jotka sopivat vanhojen palkkikattojen henkeen hyvin. Ensimmäiseen kerrokseen tulee myös maalattuja seinäpintoja ja museokaupan seiniin tehdään laseeraus, joka toteutetaan pesumaalaustekniikalla. Lattiamateriaaleiksi tulevat erilaiset linoleumit sekä lankkulattia. Toisessa kerroksessa värimaailma ja materiaalit ovat toteutettu modernilla tavalla ja määräytyvät näyttelykerronnan mukaan.
Kesän jälkeen Bäckmanin talon työmaa on mennyt taas melkoisen harppauksen eteenpäin. Ulkoapäin talo näyttää jo lähes valmiilta. Uusittu katto on maalattu mustaksi, suuri osa ikkunoista on kunnostettu ja uusia ulko-ovia on saatu jo paikoilleen. Talo sai kesällä pintaansa myös uuden rappauksen. Pihatyöt jatkuvat edelleen.
Sisällä loputkin pinnat on saatu levytettyä ja tasoitettua, ja maalarit ovat päässeet jo työn touhuun ikkunoiden ja seinien kanssa. Timpureilla on parhaillaan työn alla muun muassa lasierkkerissä olevalta pääsisäänkäynniltä ylös menevät uudet portaat. Talotekniikan asennuksetkin ovat edenneet jouhevasti: Esimerkiksi sprinklerijärjestelmä on saatu kokonaisuudessaan asennettua ja kaukolämpöyksikkö on paikallaan. Yläkerran uudet patterit ovat valmiina, ja rakennukseen saadaan lähiaikoina lämmöt päälle.

2011