Kirjan Keskuksen blogi

Esirippu raottuu

Kirjoittanut Minna Honkasalo 24.09.2010

Näyttelyväki on ahertanut pitkään ja hartaasti, ja näyttely on vihdoin kokonaan hahmollaan – pääosin tosin vasta tekijöidensä päässä. Onneksi meillä on mainio näyttelyarkkitehti, joka on piirtänyt ajatuksemme paperille. On hauska nähdä, miten pitkään pyöritetyt ideat saavat konkreettista muotoa Taina Väisäsen luonnoksissa. 

Konkreettisten muotojen sijoittaminen annettuihin tiloihin on aina yhtä haastavaa. Kerrottavaa on paljon ja tilaa vähän, vaikka sekin on suhteellista: onko 500 neliötä vähän? Kirjan historia on kerta kaikkiaan niin laaja alue. 

Olemme konkreettisen työn äärellä. Enää ei ideoida, vaan hihat on kääritty ja kädet on kyynärpäitä myöten savessa. Työpöydät peittyvät papereihin ja kirjoihin: Yhdellä on pinossa Miten ennen asuttiin, Aino Kallaksen mestarivuodet, Suomalaisia kulttuurikoteja ja Kerrostalot 1880–2000 – arkkitehtuuri, rakennustekniikka, korjaaminen. Toiselta löytyy Kirjansidonnan opas, Kirjapainotaidon historia, Kirjahistoria – Johdatus vanhan kirjan tutkimukseen ja Piirtoja ja kirjaimia – Kirjoittamisen kulttuurihistoria keskiajalla. Kolmannella on koirankorville luettuna Siivollisuuden tuntoa ja yleistä kauneuden mieltä – Suomenkielinen nuorisokirjallisuus 1851–1899, Nuori kirjan peilissä ja Kirjaseikkailu – lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas. Sen lisäksi kasautuu lehtileikkeitä, tarjouspyyntöjä, vanhoja kirjastokortteja, pohjapiirroksia, Pekka Vuoren kirjailijakuvia, nettiartikkeleita, kirjakkeita, nimilistoja, luonnoksia, kuvia painokoneista, kirjastoista, kirjailijoiden työhuoneista, kirjahyllyistä ja lista jatkuu ja jatkuu. 

Kaaos järjestyy vähitellen, ja osat löytävät paikkansa. Tyytyväisiä hetkiä on usein kiireestä huolimatta: kun pienoismallintekijän huomaa omaavan työstä yhtäläisen näkemyksen ihan itsestään, kun näyttelytilan ongelmapaikka onnistutaan kääntämään pienoiskatsomoksi, kun suunniteltu videoteos saa ilmaa siipiensä alle tai kun museovierailulta päätyy yllättäen etsittyjä näyttelyesineitä mukaan. 

Vielä kun selviäisi, mitä kaikkia yksityiskohtia pitää ottaa huomioon luotaessa 1600-luvun suomalaista kirjapainoa, alkaen kirjanpainajan tai kisällin vaatetuksesta. Tai miten nuortenkirjat saadaan puhumaan? Millaisella lapiolla luotiin lunta 1920-luvulla? Ja sitten pitäisi löytää vedospainin tai käsipainokone kirjakkeineen ja muine tilpehööreineen. Ken tietää, niin vinkatkoon!