Kirjan Keskuksen blogi
Seiniä kaatuu ja uutta syntyy
Kirjoittanut Jere Nevalainen 17.03.2010
Viimeksi kirjoitellessani blogiin tammikuun lopulla oli Bäckmanin talon peruskorjaus juuri alkanut ja työmiehet purkutöiden kimpussa. Tällä hetkellä purkutyöt alkavat olla lopuillaan, ja tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata vanhan rappauksen hävinneen talon ulkoseiniltä ja talon katolle ilmestyneet pressut, kun vesikaton rakenteita on purettu uuden peltikaton tieltä. Myös vanhoja 40-luvulla laitettuja näyteikkunoita puretaan parhaillaan ja niiden tilalle tullaan tulevaisuudessa asentamaan uudet enemmän alkuperäisiä vastaavat ikkunat.
Kahden viimeisen kuukauden aikana on Bäckmanin taloon tehty myös paljon uutta. Talon sisälle on ilmestynyt väliseinien runkoja, ja eri tilat alkavat pikku hiljaa hahmottua. Toisen kerroksen näyttelytilat kokivat positiivisen muutoksen, kun kolmesta pienestä huoneesta koostunut tila saatiin yhdistettyä yhdeksi suureksi tilaksi.
Ensimmäisen ja toisen kerroksen sekä yläpohjan kantavia rakenteita on uusittu ja vahvistettu. Lisäksi ullakolle on tehty tilat ilmanvaihtokoneille ja näyttelytekniikalle. Kellarikerroksen lattian alta paljastuneiden lohkareiden louhintatyöt on saatu loppuun, ja sinne on valettu uudet hienot lattiat. Myös LVI-, sähkö- ym. talotekniikkaan liittyvien töiden tekeminen on aloitettu.
Yllätyksiltäkään ei ole täysin vältytty. Ensimmäisen kerroksen välipohjaa avattaessa huomattiin, että vanhat rakenteet eivät tule kestämään tulevan käytön ja suuren ihmismäärän aiheuttamaa painoa. Näin ollen välipohjan rakenteet joudutaan uusimaan. Myös kellarin lattian louhinta aiheutti päänvaivaa sieltä löytyneiden kallionlohkareiden takia. Bäckmanin talon hirsirakenteet ovat osoittautuneet pääasiassa hyväkuntoisiksi, mutta kuten usein vanhoissa rakennuksissa, myös Bäckmanin talosta löytyi pari paikkaa, josta hirsiä joudutaan korjaamaan. Ilmenneet lisätyöt ovat vaikuttaneet myös jonkin verran aikatauluun.
Seuraavien viikkojen aikana työmaalla aletaan mm. tehdä vesikattotöitä, jatketaan sisärakenteiden tekoa ja asennetaan talotekniikkaa.

2011