Tiedotteet
Taiteilija Pekka Vuoren merkittävä lahjoitus valtakunnalliselle kirjakulttuurikeskukselle
17.11.2009
Pekka Vuori, yksi Suomen tunnetuimmista graafikoista, on lahjoittanut kirjojen originaalikuvituksia ja lähes 200 koti- ja ulkomaisen kirjailijan muotokuvaa Suomen kirjainstituutin säätiölle, jonka hallinnoima Kirjan Keskus – Kirjan Museo avataan Sastamalassa vuonna 2011.
Tuottelias kirjankuvittaja ja lehtipiirtäjä Pekka Vuori on kuvittanut kymmeniä teoksia sekä kirjoittanut ja kuvittanut lastenkirjoja. Hän on toiminut lukuisten aikakauslehtien ja kuvateosten ulkoasun sekä postimerkkien suunnittelijana. Vuori on tunnettu myös Helsingin Sanomien pitkäaikaisena kuvittajana.
Vuori tunnetaan kansainvälisesti erityisesti kansanperinteeseen pohjautuvien ja jouluaiheisten kuvitusten mestarina. Vuori on saanut runsaasti arvostettuja palkintoja ja tunnustuksia. Teoksia on käännetty useille kielille.Kirjailijakuvakokoelma koostuu tunnetuimmista suomalaisista ja ulkomaisista kirjailijoista sekä Nobel-palkituista kirjailijoista.
Pekka Vuori on syntynyt Kiikassa (nykyisin Sastamalassa) vuonna 1935 ja valmistunut vuonna 1956 graafikoksi Taideteollisesta oppilaitoksesta. Nykyisin Pekka Vuori asuu Helsingissä.
Työnimellä Kirjan Keskus – Kirjan Museo valmisteltava valtakunnallinen kirjakulttuurikeskus avataan vuonna 2011 Sastamalassa, apteekkari Bäckmanin talossa. Keskus on suomalaista kirjakulttuuria ja lukemista edistävä yleissivistävä ja toiminnallinen yksikkö. Kirjan Keskus kertoo suomalaisen kirjan kulttuurihistoriasta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Vastaavaa ei Suomessa ole, vaikka Euroopassa kirjamuseoilla on pitkä perinne.
Kirjan Keskuksen tilojen peruskorjauksesta ja sen rahoituksesta vastaa Sastamalan kaupunki sekä Länsi-Suomen lääninhallitus ja Pirkanmaan ympäristökeskus EAKR-rahoitteisesti. Kirjan Keskuksen sisältösuunnittelusta vastaa Suomen Kirjainstituutti Pirkanmaan liiton ja opetusministeriön tuella.
