english in english

Blogi

blogi

Seuraa Pukstaavin valmistumista blogista.

Lue blogia...

Tiedotteet

Kirjan Keskuksen uusimmat kuulumiset

Tulevan Kirjan Keskuksen tilojen peruskorjaus etenee

Apteekkari Bäckmanin talon peruskorjaus tulevan kirjakulttuurikeskuksen tiloiksi etenee suunnitellusti. Uusi konesaumattu peltikatto on lähes valmis, ja kadun puolen julkisivu on saanut uudet ikkunat. Sisätilat alkavat olla tulevassa hahmossaan. Peruskorjaus valmistuu tämän vuoden aikana.

Sastamalan kaupunki osti kulttuurihistoriallisen kiinteistön tätä tarkoitusta varten ja antaa sen peruskorjattuna ja Kirjan Keskuksen toimintaan soveltuvaksi muutettuna Suomen kirjainstituutin säätiön käyttöön. Säätiö toteuttaa Keskuksen sisällön ja ylläpitää talon toimintaa kesästä 2011 alkaen.

Rakennuttamisesta vastaava Sastamalan kaupunki saa peruskorjaukseen, jonka kokonaiskustannusarvio on noin 1, 8 miljoonaa euroa, EAKR- ja valtionrahoitusta lääninhallitukselta ja Pirkanmaan ympäristökeskuksesta yhteensä noin 1, 2 miljoonaa euroa. Kirjan Keskus on yksi Pirkanmaan kulttuurin toimenpideohjelman kärkihankkeista. 

Toiminnan ja näyttelyn suunnittelu ja toteutus

Sisällön ja näyttelyn suunnitteluun säätiö saa avustusta Pirkanmaan liitolta. Suomen Kulttuurirahasto myönsi helmikuussa 200 000 euroa suunnitelmien toteuttamiseen. Päänäyttelyn ja oheistoimintatilojen konkreettiseksi toteuttamiseksi säätiö hakee vielä rahoitusta valtiolta ja sellaisilta rahastoilta ja säätiöiltä, joiden tehtäviin kuuluu suomalaisen tieteen ja kulttuurin edistäminen, vaaliminen ja kehittäminen.

Suomen kirjainstituutin säätiö etsii kilpailulla Nomen est omen työnimellä Kirjan Keskus – Kirjan Museo valmisteltavalle yksikölle nimeä. Kirjan Keskuksen päänäyttely kertoo suomalaisen kirjan tarinan. Se valottaa, mikä merkitys yksittäisillä kirjoilla ja kirjallisuudella on ollut yksikölle ja yhteiskunnalle yli 500 vuoden aikana, millaisia ihmisiä kirjailmiöiden takana on ja on ollut eri aikoina ja mikä kirjamaailmaa kulloinkin pyörittää. Politiikka, taide, tiede, uskonto, kulttuuri, koti ja yhteiskunta – kirja liittyy kaikkeen. 

Kirja astuu kansistaan

Koko perheelle suunnattu tapahtumakeskus tuo näyttelyiden, tapahtumien ja julkaisujen avulla viimeisimmän tutkimustiedon suuren yleisön ulottuville. Kirjakulttuuria kaikille -periaatteelle rakentuvassa Kirjan Keskuksessa edistetään laaja-alaisesti sekä tieteen että taiteen keinoin suomalaista kirjakulttuuria ja vahvistetaan suomalaisen kirjan asemaa.

Keskus edistää suomalaista kirjaa ja kirjallisuutta koskevan tiedon saatavuutta tallentamalla ja säilyttämällä kirjallista kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, harjoittamalla siihen liittyvää tutkimusta, opetusta, tiedonvälitystä sekä näyttely-, kokoelma- ja julkaisutoimintaa. Toiminta pohjautuu tiiviiseen tutkimusyhteistyöhön yliopistojen kanssa.

Lisäksi ympäri vuoden on tarjolla ohjelmaa muun muassa ajankohtaisista kirjallisista aiheista, koulutusta, työpajoja sekä musiikki- ja teatteriesityksiä. Kirjan Keskukseen tulee myös tunnelmallinen kahvila ja myymälä. Unohtaa ei myöskään sovi Rautaveden kulttuurimaisemaan avautuvaa puutarhaa, joka tarjoaa virkistävän keitaan aivan kaupungin keskustassa.

Toiminnan ylläpitäminen

Noin kymmenen ihmistä työllistävän Kirjan Keskuksen – Kirjan Museon valtakunnallisen toiminnan vuosittaiset kulut ovat vuodesta 2012 alkaen yhteensä reilut 900 000 €. Tässä summassa on mukana Sastamalan seudun Museon tila- ja toimintakulut, koska Museon on suunniteltu sulautuvan säätiöön vuoden 2012 alusta. Sastamalan kaupungin panostus tila- ja toimintakuluihin tulee olemaan yhdistymisen jälkeen noin 400 000 euroa vuodessa.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.4.2010 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että Sastamalan kaupungin ja Suomen kirjainstituutin säätiön museotoimintaa kehitetään niin, että Sastamalan seudun Museon toiminta yhdistetään vuoden 2012 alusta Suomen kirjainstituutin säätiöön.

Säätiö kääntynyt valtion puoleen

Kaupungin vahva sitoutuminen muodostaa perustan hankkeen toteutukselle. Yleissivistävän toiminnan käynnistämiseksi ja kehittämiseksi sekä sen toimintatalouden turvaamiseksi Suomen kirjainstituutin säätiö tarvitsee Sastamalan kaupungin avustuksen lisäksi valtionrahoitusta ja muuta omatoimista varainhankintaa.

Suomen kirjainstituutin säätiö on jättänyt 19.4.2010 eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle esityksen valtionrahoituksen järjestämiseksi. Esitys sisältää museoiden lakisääteisen valtionosuuden kahdeksalle henkilötyövuodelle, joka tarkoittaa reilun 200 000 euron valtionosuutta vuodessa sekä vuosille 2012-2017 määräaikaista käynnistämis- ja kehittämisavustusta 300 000 euroa vuodessa. Lisäksi säätiö esittää valtion osallistumista näyttelyn ja oheistoimintatilojen toteuttamiseen.

Sastamalasta Suomen kirjakaupunki

Sastamalan kaupunki on määritellyt strategiassaan yhdeksi menestystekijäksi kirjan ja kulttuurin. Kaupungin profiloituminen kirjaan juontaa juurensa jo 1980-luvulle. Seudun kulttuurihistoria kytkeytyy vahvasti kirjaan jo yli 500 vuoden ajalta. Kaupunki tunnetaan kirja-alan yrityksistä ja toimijoista, kirjailijoista ja kuvittajista, tapahtumista, kuten Vanhan kirjallisuuden päivistä, ja yksiköistä, kuten Herra Hakkaraisen talosta. Vuonna 2011 avattavasta Kirjan Keskuksesta odotetaan merkittävää kirja-alan toimijaa ja matkailullisestikin kiinnostavaa kohdetta.

Kaupungin markkinointitiimi on kevään aikana työstänyt markkinointistrategiaa, jossa kehittymiselle kirjakaupunkina on asetettu tavoitetilat. Vuonna 2012 Sastamalan on oltava tunnettu Suomen kirjakaupunkina valtakunnallisesti ja vuonna 2015 kansainvälisesti. Vuodeksi 2017 tavoitellaan merkittävää roolia valtiollisen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuuksien kirjallisuusohjelmien toteuttamisessa. Tavoitteena on samana vuonna olla myös UNESCON nimittämä Maailman kirjapääkaupunki.

Kaupunginvaltuusto pohtii Sastamalan markkinointia, markkinointiviestiä ja brändia keskiviikkona 28.4.2010 Yritystaito Oy:n vetämässä brändiseminaarissa.


Lisätietoa

Hanke Apteekkari Bäckmanin talon peruskorjaus Kirjan Keskuksen tiloiksi
rakennuttajapäällikkö Jukka Ojanen 03 5213 4830 jukka.ojanen[at]sastamala.fi

Hanke Sisällön ja näyttelyn suunnittelu ja toteutus Kirjan Keskukseen
toiminnanjohtaja Leena Aaltonen 050 577 0707 leena.aaltonen[at]sastamala.fi

Sastamalan profiloituminen kirjan kaupunkina
kaupunginsihteeri Hannu Nikkilä 03 5213 4010 hannu.nikkila[at]sastamala.fi
elämänlaatu-prosessin johtaja Eero Mäki-Tanila 03 5213 4005 eero.maki-tanila[at]sastamala.fi

Sastamalan seudun Museon sulautuminen Suomen kirjainstituutin säätiöön
elämänlaatu-prosessin johtaja Eero Mäki-Tanila 03 5213 4005 eero.maki-tanila[at]sastamala.fi
museonjohtaja Maria Pietilä 0400 389 553 maria.pietila[at]sastamala.fi

Yhteystiedot

Suomen Kirjainstituutti
Sillankorvankatu 1
38210 Sastamala

Henkilökunta


facebook-logoPukstaavi
Facebookissa